Tulevaisuus mietityttää

Moikka! 

On siis taas yli vuosi viime kirjotuksesta ja se vuosi olikin aivan järkyttävää vuoristorataa ja loppua ei näy. Niin paljon on kerennyt tapahtua. 

Tällä hetkellä oon edelleen samassa työpaikassa mistä viimeksi mainistin. Valmistumisen jälkeen keväällä en päätynyt hakemaan mihinkään kouluun vaan pidin välivuoden. Kesätöiden jälkeen sitten sain aina lisää määräaikaisia sijaisuuksia terveyskeskuksen vuodeosastolta ja sielä oon siis ollut nyt. Ja viihdyn! Ainakin siis työkavereiden puolesta. Tämän vuoden aikana on tapahtunut paljon muutoksia töissäkin. Potilaspaikkoja on vähennetty ja tiukempaa on. Työtä enemmän ja tekijöitä vähemmän. Potilasmateriaali raskaampaa. Sanon ihan suoraan, että jos ei olis noin mahtavia työkavereita niin en varmastikaan olis tuola enää töissä. Tällä hetkellä on ensimmäistä kertaa semmoinen tilanne, että mun työsopimus katkeaa elokuun puolessa välissä kahdeksi viikoksi. Muutama päivä sitten sain kyllä kuulla että sitä jatketaan tämän jälkeen kolmella viikolla, mutta kuitenkin tulevaisuus töiden suhteen hiukan epävarma. Hain viime keväänä opiskelemaan, mutta en päässyt. Tässä kuitenkin alkanut miettimään, että mitäs jos tämä ei olekaan mun ala tai että jaksanko ylipäätään tehdä tätä työtä vielä monia vuosia. Se on hyvä kysymys mitä täytyy miettiä. Joko sitten haen syksyllä uudelleen opiskelemaan tai sitten pidän toisen välivuoden. Tavallaan tuntuu, että elämä junnaa paikallaan, eikä elämä ns. ala ennen kun pääsee opiskelemaan ja on taas joku tavoite. Kaipaan myös sitä kouluelämää ja rutiinia mikä sen mukana tulee. Kaipaan jopa itse sitä opiskelua!

Tässä on muutenkin ollut rankkaa mm. parisuhteen puolesta. Taivalta on yhteensä takana vuosi. Kaikissa parisuhteissa on hyviä sekä huonoja puolia tottakai. Meillä on tämä kevät ollut onoff tilanne, joka on verottanut jaksamista ja mielenterveyttä reippaalla kädellä. Koen, että tämä on yksi syy miksi pääsykokeisiin lukeminen meni suoraan sanottuna aivan päin p:tä. Mutta parisuhteessa on aina kaksi osapuolta ja kummankin täytyy suhteeseen panostaa, jotta se toimisi. Sitä tässä siis koko ajan koitetaan muistutella itsellemme. 

Kaiken tämä sotkun (epävarmuus työstä, opiskeluista, parisuhteesta) summa on nyt aivan pelkkää suttua ja solmua mun päässä ja tuntuu, että sitä alkaa olemaan aivan poikki. Keho alkaa reagoimaan ja viimesen puolen vuoden aikana oon ollut todella usein kipeä. Muitakin oireita on,  mutta niistä tulisi kunnon lista. Pääsin onneksi työterveydenhoitajan kautta nyt lääkärille sekä psykologille puhumaan asioita, jospa vähän helpottaisi!

Tässä kesällä on kuitenkin tapahtunut mukaviakin asioita! Sain vietettyä kaksi viikkoa lomaa jotka olivat kyllä erikseen mutta lomaa kuitenkin! Kesäkuun alusta käytiin mun äidin kanssa Espanjassa tämmöisellä äiti-tytär matkalla ja oli aivan tosi mukavaa :) Mun mummi kuoli tammikuussa ja hänen toive vain hieman ennen kuolemaa olisi ollut päästä vielä kerran Espanjan Fuengirolaan, missä he olivat käyneet jo muutaman kerran äitini kanssa. Mentiin siis äidin kanssa myös mummia muistelemaan matkalle ja otettiin mummi mukaan kuvan muodossa vielä viimeisen kerran Espanjaan. 

Lisäksi mulla oli synttärit ja täytin 20v ja tässä on juhlittu myös toisen kaverin kakskymppisiä! On käyty Porvoon reissulla ja särkänniemessä ja nautittu vaan!

Hiljaisuuden jälkeen

Siitä on melkein jo vuos kun viimeks jotain postasin. Mulla kävi sellainen juttu, että elämä vei mennessään ja tää blogi oikeestaan unohtui... Nyt ihan ajan kuluksi ajattelin tulla päivittelemään tietoja, mitä mun elämään kuuluu nykyään! Paljon asioita on kerennyt tapahtua ja muuttua.

Omaan asuntoon muutto

Muutin 1. lokakuuta 2015 omaan asuntoon. Tai siis vuokralle. Tää on tämmönen 35,5 neliöinen yksiö. En oikeestaan kokenu olevani valmis  muuttamaan ja muutto ei ollu mun oma päätös. Homma meni siis niin, että mun isän työpaikalla oli yt neuvottelut. Oltiin jo vähän aikaa hermoiltu, että mitä jos se saa potkut. Se saikin sitten "työtarjouksen" Helsingistä, missä se siis tekee kyllä samaa työtä, mutta eri yhtiössä. Totta kai se sitten otti tarjouksen vastaan ja mun äiti alko sitten etsimään myös töitä sieltä, mitä se onneksi löysikin nopeasti. Mulla ja mun veljellä ei oikeen jäänyt muuta vaihtoehtoa kun muuttaa omillemme. Helsinkiin muutto ei oikeestaa ois ollu järkevää, koska meillä molemmilla on koulut ihan loppusuoralla. Täytyy kyllä myöntää, että samalla olin tosi innostunut ja ahdistunut. Meilläkin kävi veljen kanssa hyvä tuuri, koska veli löysi kämpän ekalla ja mä toisella yrittämällä. Asutaan molemmat onneksi samalla paikkakunnalla, niin voi sitten nähdä helpommin.

Ensimmäinen aamupala omassa kodissa

Tää on lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Oon jo tottunut yksin asumiseen. Tottakai mua turhauttaa nää kelan mitättömät tuet ja se, että ei meinaa raha riittää. Onneksi kuitenkin teen välillä sijaisuuksia, joista saa hieman lisärahaa. Joskus tulee aika yksinäistä. Kaipaan juttuseuraa ja sitä, että joku häärää samassa talossa. Oon kuitenkin tyytväinen, että hankin kissan itelleni kun muutin. Muuten oisin paaaaljon yksinäisempi :D Rocky on tommonen 7 vuotias uroskissa ja kovin puhelias sellainen ':D

Opiskelu

Oon siis siinä vaiheessa opiskeluja, että huhtikuussa olisi valmistuminen. En voi uskoa miten nopeasti aika menee. Oon suuntautunut sairaanhoitoon ja huolenpitoon. Tällä hetkellä oon viimesessä harjottelussa terveyskeskussairaalassa vuodeosastolla. Tykkään kovasti tosta paikasta, olin sielä yhden aikasemmankin harjottelun joten ei tarvinnut ihan nollasta alottaa. Se on tosi monipuolinen ja haastava harjottelupaikka. Mulle on jo vähän luvattu kesätöitäkin sieltä. Just eilen oli tavoitekeskustelu ja härregyyd kun alko jo jännittää näyttö. Mun toinen ohjaaja on vasta vuos sitten valmistunut lähihoitaja niin se onneks vähän ymmärtää mun ajatuksia :D Toinen onkin sitten semmonen kokeneempi, sitä en oo vielä tavannut. Toivotaan, että sekin on mukava.

Odotan tosi paljon valmistumista, vaikka tavallaan mua jännittää lähtee töihin valmistuneena hoitajana. Osaanko tarpeeks? Onko mulla tarpeeks tietoa? Mua lohduttaa onneks se, että aika monella lähihoitajalla on näitä ajatuksia. Mutta tässä ammatissa ei oo kyllä koskaan valmis, aina voi oppia lisää. Musta joskus tuntuu, että ihmiset ei ymmärrä, että lähihoitajuus on oikeesti paljon muutakin kun peppujen pyyhkimisiä. Se on vaan pieni osa siitä mitä me tehdään. Kaikista eniten nautin ihmisten kohtaamisesta ja siitä miten näät kuinka ne paranee ja kuntoutuu. Tää ammatti on rankkaa, mutta todella palkitsevaa. Paras tunne on se kun asiakas antaa positiivista palautetta ja kehuu. Se antaa lisää polttoainetta tehä parhaansa.

Tulevaisuus

En vielä tiedä, mitä teen jatko-opiskelujen suhteen. Mun ajatukset on poukkoillu fyssarista, terveydenhoitajaan ja sairaanhoitajaan. Toinen ongelma on se, että mihin paikkakunnalle haen. Toisaalta haluan hake Tampereelle, mutta toisaalta mua kiehtoo kovasti muuttaa esim. Turkuun tai pääkaupunkiseudulle. Yks mun unelmista olis valmistua sairaanhoitajaks ja sen jälkeen lähtee ulkomaille esim. afrikkaan tai joillekkin katastrofialueille tekeen töitä ja auttamaan.
Oon kuitenkin miettinyt, että en ala turhaan hätiköimään. Aattelin hakea nyt yhteishaussa ja jos pääsen sisään, saatan ottaa paikan vastaan ja ilmottautua poissaolevaks. Siinä vuoden aikana voisin tehdä töitä ja rauhassa kuulostella, että mihin päin tästä jatkaa.

 See you!
Suvi

It's a lifestyle

Hmm aattelin tulla kirjotteleen vähän teille mun elämäntapamuutoksesta. Siitä on kohta vuosi kun alotin taas miljoonannen kerran terveellisemmät elämäntavat. Hyvä ruokavalio ja säännöllinen liikunta mukaan lukien. Tällä kertaa mielestäni onnistuin. Mä en halua kuvia jakaa tänne, mutta uudenvuoden jälkeen mun kehossa ja hyvinvoinnissa tapahtu paljon muutoksia. Muutin mun ruokailutottumuksia siten, että jätin vaaleen leivän ja pastan pois ja vaihdoin tilalle täysjyväpastan ja kauraleivän, koska mun maha ei siedä ruisleipää. Jätin kokisen ja eines/valmisruoat pois. Oon aina syöny paljon salaattia, mutta nyt lisäsin sen vielä pysyvämmin mun ruokavalioon ja huolehdin proteiinin saannista. Aloin oikeesti juomaan vettä paljon. Söin säännöllisesti. Treenasin noin 6 kertaa viikossa: 3 kertaa lihaskuntoa ja 3 kertaa kestävyyttä. Nykyään oon tiputtanut ton 5 kertaan viikossa, koska oon huomannu, että mun vartalo tarvitsee enemmän lepoa. Näin oon onnellisempi.
 Tää kaikki vaikutti tosi paljon tietty myös henkiseen puoleen. Aloin olemaan itsevarmempi ja iloisempi. Joskus tietty turhautti, kun kaverit vitsaili, että mikä ihmeen pupu musta on tullut ja oon liian tarkka ja miten voin elää tälleen jne:D
  Kesän aikana mä lihoin ehkä pari kiloa ja lihaksetkin surkastu hieman, mutta kai se on ihan ymmärrettävää :) Mun ajatuksissakin alkoi enemmän näkymään stressausta omasta ulkonäöstä ja ruokailutottumiksista. Huomaan, että mietin silloin usein, että osuuko mun reidet yhteen, kuinka paljon voin nyt syödä jne. Koska jotenkin nyt kun on tää Fitness-buumi meneillään, niin tuntuu, että joka tuutista tulee erilaiset ohjeet siihen miten pitää syödä ja miten treenata. Mutta eikö pääsia kaikella ole kuitenkin se, että itellä on hyvä olla? Että keho toimii hyvin ja viihtyy omissa nahoissaan? Siihen oon pyrkinyt ja koetan olla tarpeeksi kriittinen näiden median luomien terveysjuttujen kanssa. Nykyään koetan kuunnella mun kehoa vielä paremmin ja antaa sille mitä se tarvitsee. Näiden tapojen muodostuminen on tietty vienyt aikaa ja nyt pikkuhiljaa alan löytää ne ruokatavat/treenaamisen ym, mitkä mulle on kaikista parhaita. Täytyy myöntää, että monesti on tehnyt mieli luovuttaa ja joskus harmittaa miten paljon täytyy suunnitella asioita kun elää näin. En kuitenkaan voisi kuvitella, että palaisin takaisin entisiin tapoihini. Tästä on tullut jo elämäntapa ja kokonaisuudessa voin näin paljon paremmin!

Okei ehkä vähän sekava teksti, en tiennyt miten oisin kaiken muotoillut, mutta halusin kuitenkin jakaa nämä mun mietteet :) Tässä vielä muutava kuva!

 

Istuin tänään kirjastossa

lukien

ja kirjoitin

kauniita asioita lapuille,

joita piilotin kirjojen väliin.

Haluan tuoda hyvää

ja olin onnellinen

kun sain hymyn vastaan.

Teen tuon kasvoillani useammin kuin koskaan

sillä se tuo valoa maailmaani.



WE HEART IT

Tänään on hyvä

Heii ja hyvää sunnuntaita kaikille:)
Syy tähän hiljaisuuteen on kokonaan mun kone. Mulla on tää niin täynnä jotain viruksia, että mun netti toimii tosi huonosti ja menee ikuisuus et tää kone suostuu ottamaan kuvat mun puhelimesta. Nyt kumminki onnistuin siinä ja tässä tulis vähän kuvia viime viikonloppusilta Weekendeiltä! Mulla oli sinne kahden päivän lippu ja oli aivan huikeeta. Tää oli mun eka festarikokemus ja tykkäsin kyllä! Mut ensi kerralla tuskin otan kahden päivän lippua, koska jalat oli niin kipeet sen jälkeen :D

 

 

Koulukin on alkanu nyt hyvin! Mä oon täynnä motivaatioo ja valmis työskentelee mun suunnitelmien eteen. Oon aatellu erikoistua joko kuntoutukseen tai sairaan hoitoon ja huolenpitoon, koska sitten ammattikorkeassa opiskelisin fysioterapeutiksi tai terveydenhoitajaksi. Noista kahdesta en vielä tiedä, kumpi on se mun juttu. Ehkä se tässä valkenee.

Ens viikon oon vielä koulussa, mutta sitten mulla alkaakin jo viiden viikon työharjottelu vanhainkodissa. Apua, jännittää!

Tänään oon menossa yhden tanssikoulun koetansseihin, koska haen semmoseen kehitysryhmään. Pidetään peukut pystyssä:) Moikka!
 

oops

No en tunne huonoa omatuntoa, etten oo kirjottanut koko kesänä yhden yhtäkään postausta:D Kaikkea on kumminkin kerinnyt tapahtua. On ollut synttäreitä, rannalla  oloa, bileitä, ravintolassa syömistä, matkaamista toisille paikkakunnille, auringon ottamista, herkuttelua sun muuta! En rupee nyt yksityiskohtasemmin kertomaan mistään tietystä, mutta tässä vähän kesän aikana räpsittyjä kuvia. Nää ei oo aikajärjestyksessä:)

 



Ekaa kertaa maistoin sushia. Oli hyvää!